Tämän viikon työväenlaulutorstaina vaihdetaan kieltä suomesta espanjaan, levylautasella nimikkokappale Quilapayúnin albumilta “El pueblo unido jamás será vencido” (Yhtenäistä kansaa ei voi koskaan voittaa).
Levy on julkaistu Suomi-Chile seuran ja Love Recordsin yhteistyönä Chilen sotilasvallankaappauksen jälkimainingeissa 1973. Quilapayun-yhtye esiintyi Helsingissä pari kertaa juuri ennen vallankaappausta ja presidentti Salvador Allenden murhaa. Tämä levy on liveäänitys näistä konserteista. Chilen tapahtumista 1973 (ja Quilapayun-yhtyeestäkin vähäsen) oli jo aiemminkin puhetta, kun Agit-Propin “Allendelle” oli esittelyssä pari viikkoa sitten. En toistele itseäni aiheesta tässä, mutta Quilapayunista ja päivän laulusta voin lyhyesti kertoa lisää.
Yhtye perustettiin 1966 ja se oli yksi nueva canción -liikkeen keskeisistä tekijöistä. Kyse oli latinalaisessa Amerikassa levinneestä poliittisesta laululiikkeestä, josta inspiroiduttiin aika paljon myös Eurooppan ja Suomen vastaavissa liikkeissä. Yhtye oli Chilessä vahvasti sitoutunut Allenden hallituksen tukemiseen ja vallankaappauksen jälkeen se on jatkanut toimintaansa Euroopassa.
Laulun “El pueblo unido jamás será vencido” sävelsi yhtyeelle Sergio Ortega, sanat kirjoitettiin yhdessä Quilapayúnin kanssa. Se nauhoitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1973 konsertissa Santiagossa kolme kuukautta ennen vallankaappausta. Kaappauksen jälkeen siitä tuli Chilen vastarintaliikkeen kansainvälinen tunnuslaulu, ja yleisestikin ehkä yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista poliittisista lauluista.
(Jos muuten mietitte, että missä streaming-linkit näistä julkaisuista, niin esim. tästä biisistä ei taida juuri tätä live-versiota löytyä netistä. Muita versioita kyllä. Tosin itse suosittelen ensisijaisesti kiertämään mm. kirpputoreja, levykauppoja ja kirjastoja.)


